On paratiisi täällä meillä päin vaan ei aina kaikki koe sitä näin

"Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin
Että vastatuulessakin lentää jaksaisi
Kovat oli ajat hällä takana,
Mut' kuka uskois et' on olemassa surullisia keijuja?"

Minun masennus sai alkuunsa oman perheeni tilanteesta. Isäni masennuksen pahennettuaan koko perheen voimat olivat vaakalaudalla. Isä joutui menemään psykiatriselle osastolle ja hänellä oli itsetuhoisia ajatuksia ja hyvin vahva lääkitys, johon hän jäi koukkuun. Se oli hyvin vaikeaa aikaa. Olin aina ollut se lapsi joka hymyili eniten ja huolehti muista. Olin se hassuttelija ja hymysuu joka paikassa. Hymyilin vaikka perheessäni oli vaikeaa. Isällä oli paljon kipuja ja aina kun hän huuti meille äiti sanoi että meidän pitää muistaa että isällä on vaikeaa. Isä sai tehdä kaikkea koska aina se johtui kivuista tai masennuksesta. 

"Pää painoksissa mainitsi hän kerran murheistaan
Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan
Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?
Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois"

Kukaan ei huomannut kun minun tilani meni pahemmaksi. Kaikki huomio oli isässäni ja kun itse olin ahdistunut sitä ei kukaan huomannut sillä isää ahdisti "enemmän" Kun isä rupesi parantumaan niin minä sairastuin. Ensimmäiset naarmut tulivat yhdeksännellä luokalla ja silloin isä oli todella vihanen. Hän tavallaan pilkkasi ja sanoi että haen huomiota. Ehkä halusin kaikkien näkevän kuinka pahaolo minulla oli. Lopulta monen, monen kierron kautta minulle saatiin apua. Ja tila paheni koko ajan. Olin se hassuttelija, olin se hymyilevä tyttö joten miten minulla voisi olla paha olla?

"On paratiisi täällä meillä päin
Vaan ei aina kaikki koe sitä näin
Sillä faunin, peikon, keijunkin
Suru joskus kiinni saa ja vie mukanaan"

Vaikeina aikoina pitää muistaa jokaista. Jos omassa perheessä jollain on vaikeaa, se tarkoittaa että se asia koskettaa ihan joka ikistä siinä perheessä. Koskaan ei saa unohtaa muita. Kukaan ei huomaa minun sisareideni ahdistusta koska meidän perheessä minä olen ollut aina se "hoidettava" kukaan ei huomaa että hekin saattavat sairastua samaan tautiin niinkuin minulle kävi silloin kun isäni sairastui. Tärkeintä on että tarjotaan puhe apua. Pahasta olosta on pakko puhua. Sitä ei saa pitää sisällään, jollekkin on kerrottava että tälläiset tapaukset estettäisiin. 

Yksinäisen keijun tarina kosketti kaikkia
Peikot lohdutteli keijuja, haltijat fauneja
Kaikkialla huokausten kera toistettiin
Miksi se yhden hengen vaati, ennen kuin me muistettiin

On pakko toimia ennen kuin se on liian myöhäistä. On pakko muistaa muita läheisiä ketkä joutuvat katsomaan omaa sairastumista. Olen kauhean huolissani äidistäni ja sisaruksistani. Ei kenellekkään tule mieleen että hekin saattavat olla todella ahdistuneita minun sairauden takiani koska he ovat aina "hoitaneet" minua niin miten sellaiset voivat muka sairastua jos he "hoitavat" minua? Eihän hoitajat voi sairastua? Totta kai voi. Siinä on niin suuri riski sairastua jos läheisellä on masennus, koska masennus tarttuu.

"Ois paratiisi meillä täällä näin
Jos elettäisiin aina lähekkäin"

Tärkeintä on puhua. Kenelle tahansa. Äidille,isälle,siskolle,psykologille,opettajalle...kenelle vain mutta ahdistuksen on pakko päästä pois, sitä ei saa pitää sisällään. Sillä jos sen pitää sisällään alkaa tuhoutuminen. Pikku hiljaa mieli tuhoutuu osa osalta. Se on pakko puhua pois. 

Ja muistakaa että sekin tyttö tai poika joka aina vitsailee,pelleilee tai nauraa voi tuntea sisällään suurta ahdistusta mutta koittaa peittää sen hymyn alle. 
Masennus tarttuu,jos ei puhu sitä pois.

Joku teistä on varmaan joskus nähnyt Skins-liekeissä sarjaa? Neljännessä tuotantokaudessa effy sairastuu masennukseen ja täytyy sanoa että effyllä oli täsmälleen samanlaisia oireita kun minulla. Se oli erittäin ahdistavaa katsottavaa mutta toisaalta se opetti omasta sairaudesta ja näki mistä on päässyt ylös. 
Jotkut pitävät minua hulluna,jotkut erkaantuivat minusta kun sain kohtauksia. Mulle sanottiin "En voi kohdella sua enään ihmisenä" vaan mun kohtauksien takia.
Kukaan ei halua tätä sairautta. En tiedä nimittäin mitään, mitään niin kamalaa kun tämä sairaus. Se ei ehkä kaikille näy niin pelottavana kuin mitä se oikeasti on mutta tekisin mitä vain että pääsisin tästä pois kokonaan.

Muistakaa pitää itsestänne ja läheisistänne huolta <3