Hupsistakeikkaa

Ihan tähän alkuun kaikki on nyt kunnossa ja palasin tänään hovilaan ja nyt on ihan ok olo...

Eilen ratkesin viiltämään käsivarsiini koska olin todella ahdistunut enkä jaksanut enää keksiä keinoja päästä pois. Kaikki kaatui aallon lailla päälle ja vei kaiken mukanaan. En viiltänyt syviä haavoja. Näytin verta vuotavaa kättäni ohjaajalle ja annoin heille mattoveitsen. Sitten sekosin. Tärisin kauttaaltani enkä muista muuta seuraavaksi kuin sen että nousin ambulanssiin yksin ambulanssi miehien kanssa ja ajettiin päivystykseen. Minut pistettiin yhteen huoneeseen sängylle makaamaan ja vartia oven luokse. Tunnin siinä istuskelin pelokkaana ja ahdistuneena. Käteni,hiukseni ja vaatteeni aivan veressä. Kukaan ei kysynyt vointiani eikä kukaan puhdistanut haavojani. Menin kolmesti kysymään lääkettä tai puhdistusliinoja. Eikä mitään reaktiota. Toisen tunnin kohdalla aloin tuntea oloni turhaksi. Kukaan ei ollut lähtenyt nuorisokodilta mukaani sairaalaan enkä nähnyt vanhempianikaan missään. Sitten puin takin päälle ja kävelin ulos. Vartia seurasi minua sinne ja kielsi lähtemästä. Hän talutti minut takaisin huoneeseen, sulki oven ja hetken päästä ovella oli toinenkin vartia. Minua pidettiin vankina siellä. En saanut lääkettä, haavojani ei katsottu eikä mitään. Lopulta kun siihen tuli lääkäri, kysyin lääkettä ja sainkin sitten diapamia. Lääkäri sanoi että pistää lähetteen nuorisopsykalle. mitä vittua oikeesti!? Sanoin etten ajattele kuolemaa enkä mitään,en vain keksinyt tähäh hätään muuta keinoa kun viiltelyn. Tämähän ei lääkärille käynyt laisinkaan että olisin hyvillä mielin mennyt nuokkarille jatkamaan elämääni vaan hänen piti tehdä asioista hankalia pistämällä minulle pakkohoio lähetteen. Kiitosta vaan ja se oli mulle viimenen tikki. Avasin huoneen oven ja sanoin vartijoille terve ja lähdin juoksemaan ihan helvetin kovaa. Mielessäni pyöri ajatukset osastosta,lepositeistä ja kauhu valtasi koko ruumiin. Juoksin ns. henkeni edestä. Pääsin aika pitkälle ja menin syrjätielle ja pyysin ensimmäiseltä vastaantulialta kännykän lainaksi. "Äiti karkasin sairaalasta ja perässäni on poliisit ja vartiat, voitko tulla tänne?" Puhelun jälkeen yksi poliisiauto ohitti minut ja huokaisin helpotuksesta kun he eivät nähneet minua. Sitten tuli toinen poliisiauto vilkut päälle ja totta kai ne huomasivat minut. Lähdin juoksemaan ja menin ensimmäiseen kerrostalon rappuun mikä eteen tuli. Olin täysin paniikissa ja peloissani. Olin niin yksin,ilman kännykkää,ilman mitään. Viiden minuutin päästä poliisit löysivät minut ja kantoivat minut poliisiautoon. Paikalla oli kaksi poliisiautoa,poliisikoirat,ambulanssi ja vartijat. Vähän yli lyöty?! Olin täysin hysteerinen enkä muista paljon mitään muutakuin äidin saapumisen autolla siihen viereen ja seuraavaksi "heräänkin" sairaalasta vierelläni poliisit ja vartiat. Poliisi ja ambulanssi saattueella mentiin sitten yhdessä psyk. osastolle ja kun huomasin suuntana olevan intensiivi puoli menin täysin paniikkiin ja olin aivan täydellisessä hysteeriassa.
Tänä aamuna heräsin intensiivi puolelta. Yhdeltä oli kokous ja nyt olen takaisin hovilassa.

Täytyy sanoa että viime ilta oli yksi pelottavimmista illoista ikinä. Koska olin yksin. Täydellisen yksin.
Tänään minulle ei muistettu antaa aamu lääkettä joten nyt on vähän hassu olo ja ehkä hieman ahdistaa mutta onneksi viikonloppu on edessä ja ensi viikolla töihin.

Kaikki on nyt siis hyvin joten ei tarvitse murehtia :--) takapakkeja tulee ja menee!