...kun muutan omaan asuntoon
Ihan todella outo olo. Tässä nuorisokodissa olen kohta asunut melkein 10kk ja olin täällä ensimmäinen nuori. Tulin tänne heti kun tämä paikka avattiin,olin valitsemassa huonekaluja ja päättämässä kaikkea mikä liittyy täällä elämiseen. Olen todella kiintynyt kaikkiin ohjaajiin täällä ja tulee olemaan erittäin vaikeaa lähteä täältä. Tiedän että itken. Tottakai itken,rakastan kaikkia täällä koska he ovat nähneet minut huonossa ja hyvässä kunnossa. He ovat pitäneet minua kädestä ja halannut kun tarvitsin sitä. Ollaan riidelty,sovittu,itketty ja naurettu. Täällä on minun toinen perheeni. En haluaisi lähteä vielä. Tulee niin kova ikävä että sattuu jo nyt. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Eniten jään ikävöimään rakasta omaohjaajaani ja kotimme johtajaa. Omaan asuntoon muuttaminen saattaa kuullostaa jollekkin todella helpolta,siistiltä ja upealta muttakun on tottunut siihen että ympärillä on niin paljon ihmisiä ihan koko ajan..kyllä musta on kiva muuttaa mutta olen silloin varmaan todella yksinäinen.
Nämä päivät menee niin hitaasti eteenpäin. Ville on vieläkin eholla ja vaikka ympärilläni on paljon ihmisiä,olen silti yksinäinen. Tänään alkoi nuosku (nuorisopsykiatrian kuntoutus) ja se mesta tuntuu ihan kivalta. Ruuat on ilmaisia ja saan jopa päivärahaa koko touhusta.
Olisiko kenelläkään ehdotusta millaisen postauksen tekisin?
Kokemuksesta voin kertoa, että yksinäisyyden tunne kuuluu omilleen muuttamiseen. Siitä yksinäisyydestä pitää vaan oppia nauttimaan ja tietty pitää huolehtia siltä, ettei jää vaan yksin möllöttämään neljän seinän sisälle:)
VastaaPoistaTee joku muisto postaus sun nuorisokodista, hyvistä ja huonoista hetkistä. Tai tulevaisuus postaus uudesta kodistas.
VastaaPoista