vaarallinen elämä

Tänään oli kummallinen päivä. Herään psykiatriseltaosastolta,takana kaksi diagnoosia;epävakaa persoonallisuus häiriö ja kaksisuuntainen mieliala häiriö. Molemmat oli jo melkeimpä tiedossa mutta lääkärin suusta asia varmistui. Pääsin tänään kotilomalle, ihan oikeaan kotiini. Alkuilta meni hyvin mutta sitten ahdistuin. Seurustelin hetken erään pojan kanssa. Molemmat me tiedettiin että se ei kestä kauaa ja niinhän siinä kävikin. Pieni piristys toi elämään sisältöä. Ja vaikka tiesin jo seurustelun alussa että eroaisimme pian, on silti haikeaa erota. Pahinta on se että me ollaan samassa nuorisokodissa. Onneksi ollaan ystäviä.

Monia on kiinnostanut kuinka meinasin tappaa itseni. No, sain todella pahan ahdistuskohtauksen jolloin kävelin nuorisokodilta kauppaan ja ostun mattoveitsisetin 1.5e Kolme mattoveistä. Pienin oli terävin,muut meni taskuun. Menin kaupan taakse,aurinko paistoi ja oli lämmin. Itkin kaiken tuskan pois. Puhuin itselleni, en muista enää mitä. Käärin hihat ja viilsin ranteitani. Ajattelin että nyt katkaisen jänteet ja kaulavaltimon. n. 20 mies tuli luokseni. "Kyllä vanha koira koiran tunnistaa" Hän sanoi,otti veitsen kädestäni ja heitti sen katolle. hän sanoi itse olevansa koukussa subuun ja tietää varsin hyvin miltä tuntuu kun on vaikeaa. Olin aivan veressä ja nousin maasta ylös miehen avulla. Hän tarjosi tupakkaa ja lopulta vastasin koko ajan soineeseen puhelimeeni. "Tulkaa minua vastaan" sanoin nuorisokodille. Kaksi veistä jäljellä. Heitän toisen maahan ja toisen pistän kaulalleni. Kävelen täysin verisenä kauppojen ja lukuisten ihmisten ohi veitsi kurkulla. Lopulta rysähdän vain maahan ja omaohjaajani juoksee paikalle ottaen veitsen kädestäni. Sitten sairaalaan.

Sairaalassa odotin kolme tuntia että pääsisin tikattavaksi. Sitten sain kuulla että nimeäni ei ole edes missään listalla joten olin odottanut turhaan sen takia koska joku paska hoitaja oli tehnyt virheen. Kun pääsen lääkärin vastaanotolle, sairaanhoitaja on niin vittumainen ja tyly minua kohtaan että äitini rupesi huutamaan tälle. Olin odottanut kolme tuntia ranteet auki ja sain kuulla sellasta paskaa. Kaiken lisäksi äitini on sairaanhoitaja sekä omaohjaajani myös joka oli mukana. Kaikki me kolme sanottiin hoitajalle että tikatkaa haavat niin ne ei tulehdu niin helposti ja että paranisivat nopeammin. Ei,hä'nen mielestä ne ovat vain pinta naarmuja!?mitä saatanaa me ihmeteltiin. Sanoin lääkärille että muistan viiltää syvemälle seuraavalla kerralla. Haavoihin ei pistetty edes liimaa eikä perhosteippiä. Neljän tunnin odottamisen jälkeen pääsin osastolle jossa paikattiin mun haavat perhosteipillä. Olin yhden yön intensiivillä ja seuraavana päivänä pääsin toiselle puolelle.

Tänään pääsin siis tänne himaan ja olen täällä lauantaihin asti jos osaan käyttäytyä ja sitten menen pariksi yöksi hovilaan ja maanantaina on osastolla palaveri missä suunitellaan jatkosta.

Nyt on rauhallinen olo koska otin tarvittavaa lääkettä. Ajattelin vetää lauantaina perseet olalle ja nyt ajattelin mennä nukkumaan. Kyllä mulla ihan hyvin menee,mites teillä :-)?